Teknisiä ongelmia

Heipä hei.
Halusin niin kovasti alkaa taas aktiivisesti kirjottamaan tänne blogin puolelle, mutta teknisten ongelmien vuoksi tämä ei oo ollut ihan mahdollista.
Oon ottanut paljon kuvia, ja haluaisin kirjoittaa juttuja joihin ne kuvat voisin laittaa ja kertoa mun tekemisistä tekstin ja kuvien myötä, mutta se on tällä hetkellä valitettavasti vähän mahdotonta. NImittäin mun tietokoneessani ei toimi muistikortin paikka, enkä saa siirrettyä sen vuoksi koneelle kuvia. Pitäisi ehkä viedä tämä tietokone johonkin korjattavaksi niin tulisi jotain juttua tänne bloginkin puolelle.
Nyt kuitenkin viime kirjoittamisen myötä on ehtinyt tapahtua jo kaikenlaista. Minulla alkoi perjantaina kesäloma sekä balettioppilaitokselta, että lukiosta, eli olen vapaa koulusta seuraavat kaksi ja puoli kuukautta. Vapaus on kivaa.
Olen myös muuttanut uuteen asuntoon. Vuokrasopimus edellisessä asunnossani Lauttasaaressa päättyi tähän toukokuun loppuun, ja sain uuden ihanan ylimmän kerroksen asunnon Kalliosta, josta mulla on loistavat kulkuyhteydet jokapaikkaan ja kaikki on lähellä. Olen siihen tosi tyytyväinen.
Sain myös viikko sitten Walkerin pois jalasta ja saan lampsia ihan tavallisilla kengillä. Turhaa tallustelua täytyy kuitenkin vielä välttää, sillä luu ei ole ihan kokonaan vielä luutunut. Pitkille kävelymatkoille nappaan vielä kepit mukaan. Mutta elämä ilman hiostavaa tukikenkää tuntuu hyvältä tässä helteessä.
Yritän saada nyt tämän koneen korjattua tai keksiä jonkun muun keinon siirtää niitä kuvia tähän, mutta aion kertoa juttuja ja lisätä kuvia sitten vähän kauemman aikaa tapahtuneista jutuista. Koittakaa kestää.

Ihanaa aurinkoista kesälomaa teille kaikille, vaikka jotkut vielä olisivatkin jumissa koulun penkissä

Yksin asumisesta ja vähän muustakin

Junassa.
Taas matkustan junalla viikonlopun jälkeen takaisin Helsinkiin.
Tähän on tottunut jo. Junalla matkustaminen on itseasiassa ihan kivaa.
Voi katsella maisemia tai sitten kuunnella musiikkia ja tehdä koulutehtäviä tietokoneella.
Niitä teen nytkin.
Samalla pohdiskelen asioita.
Mietin, kuinka suurin osa ikäisistäni asuu vielä pääaikaisesti kotona. Olen ehkä kasvanut ja tullut kypsemmäksi nopeammin, kuin jos olisin asunut kotona koko tämän ajan ja nauttinut äidin ruuista ja hoivasta tämänkin vuoden.
Tykkään asua yksin. Voi tehdä ihan mitä haluaa, ja jos jättää tiskit tiskaamatta, kukaan muu ei siitä nipota. Jos jätän sängyn aamulla petaamatta, se on petaamatta vielä kun tulen illalla kotiinkin, eikä ketään haittaa.
On kiva asua tilassa, joka on vain yksin minun. Oma paikka minne mennä miettimään ja ajattelemaan asioita. Kaikki, mitä asunnossa on, kuuluu minulle. Paitsi ehkä jokunen kaverilta lainattu vaate.
Tottakai yksin asumisessa on haittapuolet. Aina kun olet kotona, olet yksin. Jos kaipaat juttuseuraa, paikalla on vain sinä itse. Tietysti perhe ja kaverit ovat vain puhelinsoiton tai viestin päässä. Silti voi tulla välillä yksinäistä. Välillä ajatus kämppiksestä tuntuisi houkuttelevalta.
Mutta kuitenkin yksinasumisen hyvät puolet voittavat huonot puolet. Kavereita voi aina kutsua kylään jos tulee yksinäinen ole.

Tällä hetkellä asun Lauttasaaressa yksiössä, mutta todennäköisesti joudun muuttamaan tästä asunnosta pois viimeistään toukokuun lopussa. Sinänsä se on harmillista, koska tykkään kovasti tästä asunnosta, sijainti voisi kyllä olla hieman parempi, ainoa haittapuoli on korkea vuokra, jota ei kyllä alaikäisen opintotuilla makseta. Koitan ensi vuodeksi löytää jonkun vähän halvemma asunnon.

Tässä vähän tällaista hajoilevaa tekstiä. Ajauduin sivuraiteille, enkä oikeastaan tiedä mistä alunperin aioin kirjoittaa. Nyt tuli jotain pientä sitten yksinasumisesta. Voisin laittaa tähän loppuun vielä pari kuvaa asunnostani, toivottavasti te tykkäätte siitä yhtä paljon kuin minä.


Ikea on opiskelija-asnnon paras kaveri, kuten ehkä huomaattekin.

(suuret pahoittelut laadusta, kameran laturi jäi Tampereelle kotiin)

Loukkaantumisesta

Voi olla tosi turhauttavaa kokea loukkaantuminen balettimaailmassa. Minä kyllä tiedän.

Vuosi sitten oikeaan kantapäähäni tuli rasitusmurtuma, ödeemaa ja nilkassa oli myös nestettä. Minulta kiellettiin tanssiminen aika lailla koko kesäksi. Mutta ikävä kyllä tänä vuonna tapahtui uudestaan jotain samankaltaista. Kaikki meni ihan loistavasti. Kehityin tänä vuonna nopemmalla tahdilla kuin ikinä ennen. Opettajanikin kehuivat edistymisäni ja puskivat minua eteenpäin, koska he olivat huomanneet kuinka ahkera ja nopea olin oppimaan. Tein paljon harjoituksia treenien ulkopuolella, ja elämässäni lähes ainoat asiat olivat lukio ja baletti. Ja olin tyytyväinen elämääni juuri niin.

Mutta sitten yhtenä päivänä en ollut nukkunut kovin hyvin suunnilleen viimeiseen kolmeen päivään. En oikeastaan tiedä miksi, sille ei ollut mitään erityistä syytä, joskus vaan nukun huonommin kuin yleensä. Sinä torstai aamuna tunsin oloni todella huonoksi. Olin väsynyt ja lihakseni olivat kipeät ja se kaikki näkyi väsyneistä ja mustista silmistäni. Silti ilmaannuin 8.20 alkavalle aamun balettitunnille ja päätin selviytyä ja puskea itseni koko tunnin läpi. Tunsin itseni, enkä ollut luovuttaja.

En päässyt tunnin loppuun asti. Melkein selviydyin koko tunnista. Mutta sitten teimme Grand Allegroa ja ainoa asia mitä pystyin ajattelemaan oli, että miten matala hyppyni on tänään. Tuntui ettei kroppani totellut käskyjäni enkä päässyt kunnolla ilmaan, väsymyksen vuoksi. Olin hengästynyt. Opettajamme käski meitä tekemään Grand pas de chat'ta nurkasta vasemmalle puolelle. Kun pääsin hyppäämän, toinen hyppyni ei mennyt ihan putkeen. Hyppäsin, ja alas tullessa pikkuvarpaani jäi alle ja laskeduin jalkaterän ulkosyrjälle ja kuului kova napsahdus. Kaaduin lattialle ja aloin itkeä ja vapista. Kipu ei tullut heti, vaan ensimmäinen ajatus oli, että ei se mennyt pahasti, itkin aluksi lähinnä pelästyksestä. Luokkalaiseni juoksivat äkkiä hakemaan jäitä, ja makasin salin lattialla ehkä 5-10 minuuttia, kunnes fysioterapeutti tuli paikalle. Fysioterapeutti käski minut myös lääkäriin, koska kyseessä saattoi olla ns. "dancer's fracture".

Baletinopettajani kantoi minut autoon ja ajoi minut lääkärille, joka on tunnettu tanssijapiireissä ammattitaidoistaan. Menin röntgeniin ja kuulin, että viides metatarsaaliluuni oli murtunut hypyssä. Jalkaani laitettiin Walker, ja sanoi että tätä käytän seuraavat 5-7 viikkoa, kuin myös kävelykkepejä. Alkuun jalalle ei saanut laskea yhtään painoa. Olin murtunut myös henkisesti. Examen eli näyttötunti oli tulossa, ja tämä tarkoitti, etten voinut osallistua niihin. Myös kevätnäytökset olivat pelkkä haave vaan. Niitä saisin katsoa yleisön puolelta.

Kaikki mitä oikeastaan pystyn tekemään nyt, on pitää hyvän asenteen ja oppia uutta katsomalla muita ja heidän tekemistään. Välillä on tosi rankkaa katsoa kun ystävät tekevät kaikkea sitä mitä itse haluaa tehdä niin paljon. Ja nyt kun en voi tanssia, minulla on paljon vapaa-aikaa. Siksi myös blogikin heräsin henkiin. Mutta runsas vapaa aika tarkoittaa myös paljon aikaa ahdistua ja ajatella negatiivisesti. Olen ollut ahdistunut siitä, etten saa tanssia ja joudun istumaan. Olen yrittänyt ajatella positiivisesti mutta näin ainoastaan tämän loukkaantumisen varjopuolet. Kuvittelin, että kaikki minkä eteen olen tehnyt niin paljon töitä  ja kaikki tämä vuoden aikainen kehitys menee ihan hukkaan. Millään tehneelläni työllä ei tuntunutolevan merkitystä, kun tässä oli palkkio kovasta työstä. Kaikki kyllä sanovat minulle, kuinka se ei ole niin ja kyllä minä oikeasti sen tiedä. Silti se ei vie pois sitä tunnetta epäonnistumisesta. Sitä tunnetta, että jään jälkeen.

Eniten harmittaa kevätnäytöksestä ulosjääminen. On rankkaa katsoa kun joku muu ottaa oman paikkasi mutta niin se vain menee. Show must go on.

Kaikki ystäväni ovat olleet tukenani ja yrittävät auttaa parhaansa mukaan. Silti välillä tuntuu, että olen yksin vammani kanssa. Vaikka monet ystävistäni ovat käyneet läpi loukkaantumisia, eikä itsellenikään tämä ole ensimmäinen kerta, tuntuu sitli että tämä on ylitsepääsemättömän hankalaa. Ja kaikki tapahtui huonoimpaan mahdolliseen aikaan. Yritän olla näyttämättä harmistuneisuuttani hirveästi ulkopuolelle, sillä en halua valittaa. Inhoan valittamista, mutta joskus pitää vaan antaa kaiken tulla. Sitä teen nytkin.

Minun pitää vaan pysyä vahvana. Tämä ei ole maailman loppu, eikä urani loppu. Täytyy vain malttaa ajan parantaa. Olen yrittänyt pitää lihakseni suurin piirtein kunnossa tekemällä paljon pilatesta ja muita oheisharjoitteita, joissa minun ei tarvitse varata jalalle painoa. Voin vain edetä päivä kerrallaan ja tehdä niinkun lääkäri käskee. Saan itkeä ja tulen varmasti itkemään tämän takia vielä. Tulen ahdistumaan kun en saa tanssia ja kehittyä, mutta kun tulen takaisin tulen tekemään paljon töitä, että pääsen pisteeseen, missä olin ennen onnettomuutta. En voi muuta tehdä. Täytyy vaan jaksaa. Tässä on myös loistava tilaisuus päästä vähän tuulettumaan tästä 'balettikuplasta', jokka elän. Tai sitten vain keskittyä vähän enemmän myös lukio-opintoihin.

Kaikki on väliaikaista.

Hei

Jaahas.
Että kirjoitan taas blogiin.
En sitoudu mihinkään, mutta haluan kirjoittaa jotain jonnekin, joten täältä tulee.

Kirjoitin tänne viimeksi vuosi sitten. Vuodessa on ehtinyt tapahtua hurjan paljon kaikkea. Vuosi sitten puhuin hullusta ja ehkä mahdollisesti saavuttamattomasta unelmasta. Noh, se unelma on saavutettu ja seuraavia luotu ja niitä kohti mennään. Elän siis elämää, jossa saan joka päivä tehdä sitä mitä rakastan eniten. Nimittäin tanssia. On aika hurjaa ajatella, että olen yhden vuoden sisällä käynyt kolmea eri koulua; olen opiskellut IB-lukiossa, olen opiskellut tanssijaksi Tampereen konservatoriossa jonka jätin kuukauden jälkeen kesken kun muutin Helsinkiin. Yksin. Pääsin opiskelemaan balettitanssijaksi Suomen kansallisoopperan balettioppilaitokseen.

Hurjaa sanoa se. Välillä en edes tajua, että olen oikeasti täällä. Että tämä on nyt sitä mistä haaveilin. Tämä on se koulu johon olen halunnut päästä. En uskaltanut vuosi sitten sanoa sitä ääneen kovin monelle ihmiselle. Lukiossakaan en kertonut kuin muutamalle läheiselle ihmiselle. Opettajani paljasti aikeet puolestani. En kertonut, koska en uskonut, että muut ymmärtäisivät. Pelkäsin, että he ajattelisivat, että olen hullu tai tyhmä. Miksi kukaan voisi haluta vaihtaa IB-lukiosta ammattiopintoihin? No, minä halusin. Ja minä vaihdoin. Kovin moniin IB-luokkalaisiini en pidä enää yhteyttä. Muutamat ovat kuitenkin pysyneet ystävinäni huolimatta siitä, että omat tulevaisuuden suunnitelmani eroavat huomattavasti heidän omistaan.


Kevät vyöryy päälle kuin hyökyaalto. Nautin siitä täysin siemauksin. On ihana herätä sunnuntaiaamuna siihen, että valo paistaa verhojen raosta sisälle. Kaiken kevään valon lisäksi vuodenajan vaihdokseen sisältyy myös ei niin kivoja juttuja. Kuten paljon työtä. Tulossa on avoimia ovia ja näyttötunteja ja tietenkin kevätnäytöksiä. Lisäksi pitäisi suoriutua lukiosta vielä kesälomille. Tällä hetkellä olen kuitenkin hyvään saumaan sattuneella pääsiäislomalla kotonani Tampereella. Nautin perheen ja kavereiden näkemisestä ja rentoutumisesta.

Elämä rullaa kaikin puolin. Kiirettä pitää, mutta kun on täyttänyt kalenterinsa ihanilla ihmisillä ja rakkailla tekemisiltä, se ei tunnu läheskään niin hankalalta!