lauantai 3. syyskuuta 2016

Kesä tuli ja meni

DSC_3288 – Kopio

Ajattelin tänään kirjoittaa mun kesästä. Varoitan jo etukäteen, että tämä on aikas pitkä postaus varustettuna monilla kesällä oteteuilla kuvilla. Mun kesä oli kaiken kaikkiaan onnistunut, vaikka pieniä suunnitelmien muutoksia tulikin kesän alussa. Kesällä keskityin rentoutumiseen, kuntoutumiseen, kavereiden näkemiseen ja vaan olemiseen. Olin kesällä myös kohtalaisen paljon mökillä, mutta siellä en paljoa kuvia napsaillut. Paitsi tuosta yllä näkyvästä auringonlaskusta tuli otettua pari kuvaa. Mutta nyt ennen kun tämä alotus äityy liian ptikäksi. Käydään läpi mun kesä. En mainitse tässä asioita joita tein kesäkuussa, koska niistä olen jo erikseen kirjoittanut blogiin (seurasaari yms.)

DSC_3263 – Kopio DSC_3273 – Kopio

Kesäkuun loppupuolella kävin Justiinan kanssa aamupalalla Fazer Cafe tempossa Tampereella. Ja sitä voin suositella lämmöllä kaikille. Hintaansa nähden saa vaikka mitä kuten kuvasta näkyy. Itsehillintä ei ihan ollut toiminnassa ja vatsa oli aikas täynnä ton aterian jälkeen. Mutta hyvää oli :)

IMG_8783 DSC_3281 – Kopio

Join paljon kahvia ja kävin museoissa ja taidenäyttelyissä. Kesällä musta kuoriutui oiken kunnon kahvirätti ja rahaa meni kahviloihin hävettävän paljon. Nyt koitan jotenkuten päästä eroon kahvista. Ja tähän mennessä olen pärjännyt sinä ihan hyvin.
Taidenäyttelyissä ja museoissa tuli myös käytyä enemmän kuin koskaan, tai minään aikaisempana kesänä. Kävin Ateneumissa katsomassa Alice Neelin näyttelyn (ihan mahtava!! käykää vielä kun voitte!), Kiasmassa kaksikin kertaa, Sara Hildenissä Ron Mueckin näyttelyssä (mikä sekin ihan huippumahtava!). Näiden lisäksi kävin Mänttä-Vilppulassa katsastamassa Serlachius museot.

DSC_3323 – Kopio DSC_3326 – Kopio IMG_8818 IMG_8929 DSC_3335 IMG_9081 IMG_9120

Senian kanssa käppäiltiin kuvailemaan kaikenlaisiin paikkoihin ympäri kesää. Yksi onnistuneimmista reissuista taisi olla ihan vaan Ruoholahteen. Siellä kuvailtiin ja katseltiin Joutsenia aallonmurtajalla.

DSC_3410

Tämä kuva on otettu yhdeltä illalta, jona kaverini Ruu oli käymässä mun luona Helsingissä. Auringonlasku oli erityisen kaunis, ja sääkin helli meitä, ei edes satanut paljoa. Kierrettiin Helsinkiä, shoppailtiin vähän (mä ostin kaksi naulakkoa), ja syötiin jäätelöä. Mulla kävi kesällä tosi paljon vieraita mun uudessa asunnossa täällä Kalliossa. Ruu kävi pyörähtämässä samoin Maija ja mun molemmat siskoni kävivät erikseen vielä. Eli kiirettä piti vieraiden kestitsemisessä.

DSC_0724 – Kopio DSC_0666 – Kopio

Maijan kanssa Tampereella kuvailtiin Tammerkosken ylittävällä sillalla ja Maija pisti tanssiks. Vietin kesäni suurimmaksi osaksi Helsingissä ja mökillä Keuruulla, mutta aika paljon tuli käytyä Tampereella näkemässä kavereita myös.

IMG_9892 IMG_9725 IMG_0779 IMG_0355 IMG_0802

Toinen kuvausreissu, joka myöskin oli erittäin onnistunut, oli reissumme Suomenlinnaan. Täällä ollaan Senian kanssa käyty kuvailemassa ennenkin, mutta kesäinen kuvausreissu houkutteli paljon. IMG_1761 IMG_1781 IMG_1791 IMG_1874 IMG_1987

Loppukesästä Senia tuli käymään mun kotona Kangasalla. Ja jos teitä siis sekoittaa kun puhun kodista Tampereella ja Kangasalla, niin kotini on siis Kangasalla, joka on ihan Tampereen vieressä, ja Tampereella kävin koulua ja tanssin ennen kuin muutin Helsinkiin. Mutta, siis, vein kaupunkilaistyttö Senian Kangasalle keskelle peltoa ja räpsittiin vähän lisää kuvia. Hyttysten keskellä.

IMG_2148 IMG_2238 IMG_2344

Jotkut jotka seurasivat minua jossakin sosiaalisessa mediassa, tai lukevat Maijan blogia, muistavat ehkä että viime kesänä kävin Maijan kanssa otammasaa balettikuvia tuolla Tampereen anhassa tulitikkutehtaassa. No tänä kesänä otin uusiksi ja menin Senian kanssa samaan paikkaan räpsimään.

Siinä sitten lyhyt tiivistelmä mun kesästä. Paljon kuvia jäi laittamatta, ja paljon tarinoita kertomatta. Yritän olla pitämättä kauhean pitkiä taukoja enää. Muuten mun puhetulppa menee kiinni, ja tarinoita jää taas kertomatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti