Muutos

Kuinka paljon sitä voikaan ihminen vuodessa muuttua.
Vastaus, aivan mielettömän paljon.
Musta tuntuu, että vuoden takaisen minän ja tämän hetkisen minän ajatusmaailmat eroavat toisistaan hurjasti. Vuoden takainen minä oli vielä vähän naiivi ja uskoi hyvää kaikesta ja kaikista, ja halusi olla kaikille mieliksi. Tämän hetkinen minä ymmärtää ettei kaikkia voi eikä tarvitse miellyttää. Sellaisia ihmisiä, jotka eivät hyväksy minua sellaisena kuin olen nyt, eivät edes ole miellyttämisen arvoisia. Itseään ei tarvitse muuttaa muiden takia. Totta kai jos haluaa pitää läheiset ihmiset lähellä, täytyy sen eteen nähdä vaivaa, eikä ystävyys pysy elossa ilman työtä, mutta ystäville ja läheisille ei pitäisi tarvita esittää jotakuta muuta kuin mitä on. Ja muuttuminen on sallittua. Ei kukaan pysy samana koko ikäänsä.
Asiat muuttuu, olosuhteet muuttuu, toiset ihmiset muuttuu, maailma muuttuu, ajatusmaailmat ja mielipiteet ja maailmankuvat muutuu. Itseään ei tarvitse lokeroida, jos on jotain mieltä itsestään tai uskoo johonkin tällä hetkellä, ei siihen tarvtise uskoa lopun ikäänsä. Kahden vuoden takainen minä oli varma siitä, että baletti ja tanssi tulee aina olemaan vain harrastus. Kahden vuoden takainen minä oli varma menostaan IB-tutkinnon suoritettua ulkomaille opiskelemaan lääketiedettä. Tanssi olisi vain sivussa, ei mitään vakavaa. Surin ja valvoin sen vuoksi monia iltoja, koska koin että minulla ei ollut muita vaihtoehtoja. Itkin koska en halunnut koskaan lopettaa tanssia, ja kuvittelin että vielä se päivä tulisi, kun en enää muilta opinnoiltani ehtisi tanssia ollenkaan. Se tuntui niin epäoikeudenmukaiselta, mutta silti aioin valita sen itse. Olin niin varma, ja vakuutin itselleni, että en ole tarpeeksi hyvä, ei minusta koskaan voisi tulla ammattilaista, lääkärinä tienaisin paljon enemmän.

Noh, olin niin onneton ja ahdistunut yläasteen jälkeen lukiossa. Ensimmäinen jakso meni helposti, mutta toisen jakson aikana alkoi mennä huonommin. Kirjoitin vuosi sitten englannin kurssilla kirjoitelman, jonka tarkoitus on olla katkelma kuvitteellisesta kirjoittamastani romaanista, jonka nimi oli The diary of an overachiever. Olin todellakin ylisuorittaja. Isäni sai taottua päähäni järkeä, ettei kaikessa tarvitse eikä voikaan pärjätä. Ainakaan jos haluaa jaksaa ja elää elämäänsä. Hän opetti minut valitsemaan. Monina automatkoina harjoituksista kotiin itkin ja sanoin etten halua enää. En jaksa. Minun mielenterveyteni ei kestänyt IB-lukiota ja yli 15 tuntia tanssia viikossa. En muuta tehnytkään. Enkä aikonut vähentää tanssia, joten päätin lopettaa IB-lukiossa ja hakea opiskelemaan tanssijaksi.
Tuo lukuvuosi 2014-2015 oli varmasti raskain ja kasvattavin vuosi minulle ikinä. Ja olen niin onnellinen nyt että olen käynyt sen läpi. Tuona vuonna sai alkunsa ahdistuneisuus ja pääni oli ihan sekaisin. En tiennyt mitä tehdä ja tuntui kuin en pystyisi sammmutamaan aivojani. Kävin koko ajan ylikierroksilla pääni sisällä. En halunnut olla koulussani. Se ei vain ollut minun paikkani. Olen kiitollinen siitä, että minulla oli ympärilläni niin paljon ymmärtäväisiä ihmisiä, ja vanhemmat jotka tukivat päätöksiäni, ja haluavat minulle vain parasta. Ainoa paikka, joka tuntui hyvältä tuona vuonna oli tanssisali. Unohdin kaiken ulkopuolella tapahtuvan ja vain keksityin itseeni ja kehittymiseeni tanssijana.
Olen löytänyt asian johon haluan panostaa. Olen tehnyt valintoja ja keskityn nykyään niihin asioihin joista pidän. En enää tee asioista miellyttääkseni muita, niinkuin ennen tein. Olen kasvanut aikuisemmaksi ja kypsemmäksi. Ainakin itse uskon ja toivon niin.
Mulla on varmasti aiheeseen liittyen vielä paljon sanottavaa, mutta tällä hetkellä koen jakaneeni jo ihan tarpeeksi ajatuksiani tänne, ainakin vähänksi aikaa. Joten, toiset asiat toiseen postaukseen.

Lisäsin tähän läjän vanhoja kuvia, että muutkin näkevät kuinka paljon sitä ihminen voikaan muutua. Vaikka suurin osa muutoksista onkin henkisiä, niin ollaan sitä tässä fyysisestikin vähän muututtu vuosien aikana.